Miksi downshiftaan nyt?

Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen elämääni, vielä puoli vuotta sitten en ollut.

Tein ja olen aina tehnyt töitä, yleensä kahta ellen kolmea, yhtäaikaa ja haluan aina antaa kaikeni.

Aloitin tai pääsin töihin 15- vuotiaana kahvilaan, koulun ohella, ja olen nyt 32- vuotias eli muutama vuosi on tullut painettua.

Viimeisin työpaikkani oli kansainvälisen vaateliikkeen myymäläpäällikkönä. Työ vaati, tai koin ainakin, että minulta vaadittiin, 24/7 olemaan paikalla tai olemaan tavoitettavissa. Päiväni, yöni ja vapaa- aikani menivät tehden tai ajatellen töitä. Tuntui ettei mikään riitä. Koin, sekä töissä että vapaalla, entistä harvemmin iloa ja onnistumisen tunteita.

Aikaa tai energiaa huolehtia itsestäni ei ollut. Söin epäsäännöllisesti ravintoköyhää ruokaa ja ahmin valtavan määrän kun vihdoin söin. Nukuin puolen vuoden aikana maksimissaan 4-5h yö.

Join, jotta saisin ajatukseni muualle ja hetkeksi rentoutettua itseni. Lihoin vuoden aikana 10 kiloa.

Olen äärimmäisen hyvä peittämään huonon oloni ja mitä ajattelen muilta niin halutessani.

Joka päivä oli yhä vaikeampi edes nousta sängystä, saati mennä töihin ja olla kannustava esimies alaisilleni tai iloinen ja auttavainen asiakkaille. Esittäminen vei kaikki voimani, palatessani kotiin olin aivan tyhjä kuori.

Miksi en sanonut tai tehnyt asialle mitään?
Olin uusi esimies uudessa firmassa ja halusin näyttää, sekä heille että itselleni, että pystyn tähän. Ajattelin, että jos nyt vielä vähän venyn niin pian helpottaa- käytöksestäni tuli normi.
Työmäärä oli valtava ja siihen annetut tunnit pienet, ja venymiseni pahensi tilannetta. Antaen kuvat että x työmäärä on saavutettavissa x tunneilla vaikka todellisuudessa minä olin se, joka teki ylityönä hommat.
Ylitöitä kertyi puolessa vuodessa päälle 90h.
Tämä kertoo siitä, että minä en hallinnut ajankäyttöä enkä ollut tilanteen päällä. Parhaani tein, mutta se ei missään vaiheessa riittänyt.

Sopimukseni oli määräaikainen, sen lopun lähestyessä mietin mitä teen, kun keskustelen esimieheni kanssa jatkosta. 

Huomasin haaveilevani siitä, että saisin hetken vain olla ja kerätä akkuja.

Päätös pelotti, edes sanoa se pääni sisällä saati, sanoa ääneen- en jatka sopimusta.

Viimeinen työpäiväni oli marraskuussa ja voin nyt paremmin.

Pyrin nukkumaan hyvin.
Haen edelleen normaalirytmiä; kun olet tehnyt vuorotyötö yli 10 vuotta tuntuu hassulta mennä nukkumaan säännöllisinä aikoina.

Yritän opetella syömään aamiaisen ja kaksi lämmintä ateriaa päivässä.
Joinain päivinä onnistun, joinain päivinä pelkästään sängystä nouseminen on vaikeaa ja syön ensimmäisen ateriani iltapäivällä kolmen aikaan.
Olin todella palanut loppuun ja palaudun edelleen. Annan itselleni aikaa vain olla, mutta olen myös tehnyt diilin itseni kanssa että treenattava on. Pelkästään makaamaan ei saa jäädä, koska siitä tulee kierre joka passivoittaa entisestään.

Pyrin tapaamaan ystäviäni kerran viikossa.
Erakoidun helposti, kun on paha olo. Ystävien tapaamisesta, joka ikinen kerta, tulee älyttömän hyvä olo ja sillä tuuletan pari päivää eteenpäin. Olen onnekas, että erakoistumisistani huolimatta ympärilläni on ihmisiä, joiden kanssa on helppo olla oli aikaa kulunut vähän tai paljon.

Treenaan neljä kertaa viikossa; nyrkkeily ti & to, sali pe & su.
Treenit auttavat rytmittämään viikkoani ja päiviäni. Liikunnasta saan hyvää oloa. Siinä, että tunsin hyvää oloa ja odotusta seuraaviin treeneihin, kesti yli kuukausi säännöllistä ja sitkeää salille ja treeneihin menoa. Nykyään odotan suht innolla seuraavaa treeniä.

Teen toki myös töitä, mutta valitsen itse mitä ja milloin.

Aurinkoista viikonloppua just sulle mitä ikinä teetkään, kunhan siitä tulee sulle hyvä olo <3